Tero aloitti säveltäjän uransa tekemällä melodioita tunnettuihin suomaisiin klassikkorunoihin, joista ilmestyi ensimmäinen levy Sano että rakastat v. 1996. Levy soi heti Radio Suomessa ja kaksi vuotta myöhemmin hän julkaisi levystä myös nuottipainoksen. Levylle tuli useita runoja, joita kuuluisat suomalaiset säveltäjät kuten Oskar Merikanto, Kaj Chydenius, olivat myös aikaisemmin säveltäneet. Nyt ne ilmestyivät uusin melodioin Teron säveltäminä. Mainittakoon niistä esimerkiksi Eino Leinon Hän kulkevi kuin yli kukkien ja Marja-Leena Mikkolan Laulu rakastamisen vaikeudesta.
Ura sai lupaavan alun, kun ensipainos myytiin vuoden aikana loppuun. Teron mielestä hänen ensimmäinen levynsä ei kuitenkaan yllä sen jälkeen julkaistujen levyjen tasolle. Se ensinnäkin tehtiin hyvin nopeasti yhden kuukauden aikana. Tämän jälkeen on syntynyt viisi vielä upeampaa pitkäsoittoa, joita kuuntelemalla voi nähdä Teron kehittymisen lauluntekijänä.
Ensimmäisen levynsä jälkeen Tero alkoi sanoittaa itse laulujaan ja seuraava levy oli kokonaan myös hänen sanoittamansa.