Tero Kuparisen Matka levyn musiikkia on soitettu ympäri maailmaa,
erityisesti Yhdysvalloissa. Nyt lauluntekijä palaa konserttilavoille
repussaan kevään uudet julkaistavat biisit.
Tero Kuparinen aloittaa keikkailun uuden singlen ”Aamut on niin kauniit”
julkaisun myötä. Single ilmestyy digitaaliseen mediaan 14. helmikuuta.
Tero syntyi Haapajärvellä ja vietti paikkakunnalla lapsuutensa ja suurimman
osan nuoruudestaan. Hän aloitti laulujen tekemisen noin 20 v. iässä ja julkaisi
ensimmäisen sooloalbuminsa tunnetuista suomalaisista klassikkorunoista v.
1996.
Hän on tuottanut ja säveltänyt 13 CD -levyä, joista viisi on pitkäsoittoalbumeita.
Viimeisin, Matka albumi ilmestyi keväällä 2024. Se sai paljon soittoja mm.
Yhdysvaltojen radioissa ja pelkästään Spotify:ssa sitä kuultiin kevään aikana yli
sata tuhatta kertaa. Levyn materiaalin Tero sävelsi ja sanoitti Euroopan matkan
aikana parissa viikossa.
Nyt Tero on säveltänyt ja tuottanut viisi uutta biisiä, jotka ilmestyvät kevään 2025
aikana. Projektin sanoittajana on tällä kertaa toiminut tunnettu
iskelmäsanoittaja Jori Nummelin ja uudet laulut ovatkin entistä
iskelmällisempiä.
Konsertin ohjelmistossa kuullaan kuitenkin myös lauluja Matka levyltä ja Teron
vuonna 2022 tuottamalta Omistettu levyltä. Niistä tunnetuimpia lauluja ovat
”Kotona on kulta” ”Tulta” ja ”Jos”. Tero säestää itseään kitaralla ja käyttää
esiintyessään myös levyjensä taustamusiikkia.